Archive for kesäkuu, 2009

Piirustelua ja teknisiä ongelmia

tiistai, kesäkuu 30th, 2009

Skannerini on ilmeisesti sanonut sopimuksen irti, joten kasasin aiemmin skannatuista luonnoslehtiön sivuista pienen koosteen. Olen muutenkin ajatellut pitää taukoa blogin kanssa, koska sarjisblogien jatkuva toimimattomuus, hidastelu ja roskapostit ottavat päähän. Odottelen vielä toistaiseksi jos ongelmat korjaantuvat, mutta jos tökkiminen jatkuu, alan aikaa myöten etsiskellä miellyttävämpiä bloggausmaita.

Poliittinen kannanotto ja muuta roipetta.

sunnuntai, kesäkuu 7th, 2009

En tullut äänestäneeksi ennakkoon, joten jäi sitten sekin homma tekemättä koska äänestyspaikkani sijaitsee Helsingissä ja minä Turussa. Mutta tiedän kyllä, ketä en ainakaan olisi äänestänyt:

Pahoittelen taas kerran päivittämättömyyttäni. Kaikenlaista sälää on kyllä päässyt kertymään nurkkiin, enpähän vain ole saanut skannattua. Tässä alkuun taas jotakin: