Viime hetken lahjavinkki
Kun roipetta on joka tapauksessa liikaa, monet antavat mieluummin lahjoituksen jonkin hyvän asian puolesta – esimerkiksi Millalta löytyy hyviä linkkejä. On ehdottoman hienoa, että eläimiä ja ihmisiä autetaan ja suojellaan, mutta haluaisin kuitenkin muistuttaa vielä yhdestä sydäntäni lähellä olevasta asiasta – kirjoista. Kansalliskirjastolla on Pelasta Kirja -ohjelma, jonka kautta voi lahjoittaa rahaa kirjojen digitointi- ja konservointityöhön.

Nimikkokohteet ovat varsin …hintavia, mutta onneksi hanketta on mahdollista tukea myös yleisesti (“tee lahjoitus määrittelemättä kohdetta”). Lisäksi huomasin juuri, että nykyään on perustettu myös Kansalliskirjaston ystävät -ryhmä, johon liittyminen on ilmaista (joten totta kai liityin). Hyvää joulua itse kullekin, toivottavasti saamistanne materiaalisista lahjoista monet ovat kovia ja kirjanmuotoisia paketteja
(Tavaraahan voi olla liikaa, mutta kirjoja ei koskaan).
22.12.2009 - 21:25
Se on siis ent. Hevoinen jolla on nyt oma blogi kun kommaa tästä lähtien tuolla jolkottelevalla=)
Oih, kirjoja ei koskaan ole liikaa, eikä cd-levyjä tahi dvd-levyjä, unohtamatta sarjiksia;DDDD itsellä vakilahjoihin kuuluu jotain noista, yleensä niiden yhdistelmä. Ja kiertoon vain sellaiset mistä tietää ettei katsele/kuuntele/lue…..
22.12.2009 - 22:00
Oi, onpas nätti kuva. Ja olen aivan samaa mieltä