WIP

…work in progress.

Yritän tässä pitää tahtia yllä, vaikka Herny ja Tuuk42 näyttävät onnellisesti jääneen jälkeen jo edellisistäkin päivityksistäni. (Ehdotuksia sanktioiksi otetaan vastaan). Pihlajatar saa vielä toistaiseksi anteeksi, koska on mukana hiukan väljemmillä säännöillä.

Finnconissa iski pitkästä aikaa päähän Steampunk-vamma, ja aloin puuhata aiheesta paria ”oikeaa” kuvaa. Tässä ensimmäinen.

Alkuperäinen mustavalkoinen viivapiirros.

Aloitettu väritys. Suurimpaan osaan pintoja on läiskäisty vasta tasainen pohjasävy.

Voisin yrittää päivittää etenemisprosessia tänne jatkossakin jos muistan ja jos ihmisillä on kiinnostusta moisen seuraamiseen.

Tällä hetkellä yritän miettiä kuvalle taustaa – koska aivot menivät jumiin ja laiskuus iski, rupesin ensin värittämään hahmoa edetäkseni edes jonkin verran. Minulla on erittäin paha tapa aloittaa kuvaa (tai blogientryä), jäädä kiinni johonkin kohtaan, siirtää työ syrjään odottelemaan ja sitten aikaa myöten unohtaa koko juttu. Tämä on jo sen verran pitkällä, että toivon sen välttyvän pöytälaatikkoon hautautumiselta. Saa nähdä.

20 kommenttia - “WIP”

  1. pazi-i-j Kirjoittaa:

    Hiano! Naine miu makkuu.

  2. Ile Kirjoittaa:

    Hitusen oudot kehon suhteet. Mars, treenaamaan ihmismalleista! Muuten kyllä upee.

  3. ninni Kirjoittaa:

    Ile: Voitko vinkata vähän, mitkä jutut suhteissa mättää, jos onnistuisin niitä vaikka vielä säätämään. Vasenta kättä yritän jossain vaiheessa skaalata hiukan isommaksi. (Sehän tosin on mekaaninen, joten se saa ja sen on tarkoituskin näyttää hiukan kömpelöltä). Asennon mallina on käytetty Bunny Yeagerin pin-up -kuvaa Lori Sheasta (minun on vaikea löytää spontaanisti kurvikkaita naisia malleiksi, vaikka sekin varmasti onnistuisi jos vähän kyselisin kaveripiirissä…) – alkuperäinen kuva on otettu alaviistosta, joten se saattaa saada hahmon näyttämään vähän oudolta, kun tausta ja väritys eivät vielä tuo muotoa ja perspektiiviä kunnolla mukaan. Hyvät pointterit ovat tervetulleita, niin saatan vielä välttää pahimmat mokat kokonaisuuden kannalta.

  4. Ile Kirjoittaa:

    On muuten aika jännää, miten usein hyvätkin taiteilijat menevät snadisti metsään käyttäessään valokuvia referenssinä ihmishahmojen kanssa. Melkein kehottaisin että älä käytä. Silmä ja mielikuvitus ovat parempia. Ja puhdas parempien/hyvien hahmojen kopioiminen.
    Millähän auktoriteetilla minäkin näitä latelen…Ok, kädet näyttävät liian lyhyiltä ja pää liian isolta. Yksi kikka löytää ne suhteet ja kolmiulotteisuus on se ikivanha laatikoiden teko hahmovaiheessa.

  5. Pihlajatar Kirjoittaa:

    Höö, en onnistunut näkeen sua Finnconissa!
    Plääh!

  6. Paint it Blacker! » Blogin arkisto » Liftari Kirjoittaa:

    […] Ninni piirsi blogiinsa aika jännästä vinkkelistä kuvatun naisen ja koska join kahvia iltakuuden jälkeen en saa unta ja muutuin piirtogremliniksi. Joten tein sommitelmasta oman versiointini. […]

  7. Tuuk42 Kirjoittaa:

    Huomioni kiinnittyi samaan kuin Ilellä. Tuossa vasemmassa kädessä on tosi pahaa häikkää.
    Ensin ajattelin että sen on tarkoitus olla vähän nysä ja jonkinlainen amputaatioliitännäinen, mutta sitten hanskan kiertoperspektiivi ei natsaa noihin kyynärtaipeen pultteihin. Käden pitäisi vain olla reippaasti pidempi, osapuilleen niin, että kyynärtaive on siinä korkeudella missä nyt on hanskan yläraja.
    Pään koko minua ei häiritse, sen lasken tyyliseikaksi. Erittäin hyvin olet onnistunut kasvojen perspektiivissä, se on aivan julmetun vaikea.

    Kokeilin muuten tässä joutessani unettomuuksissani piirtää oman versioinnin kuvasta, löytyy tuolta: http://tuuk42.sarjakuvablogit.com/?p=679

  8. Ninni Kirjoittaa:

    Hmm… Pitäisköhän sittenkin jättää tää sinne pöytälaatikkoon…

  9. Tuuk42 Kirjoittaa:

    Eikä, et jätä hautautumaan pöytälaatikkoon!
    Korjaa vaan, se on opettavaisempaa kaikkien kannalta, eikä kaikki ole näin nillittäviä kyyliä kuin minä ja Ile 🙂

  10. Ile Kirjoittaa:

    Totta puhuu Tuukka, fiksaile mieluummin. Ja kulma on vaikea, tuon kun saat kohdalleen, niin olet taasen parempi ihminen(hehe)!

  11. Kummari Kirjoittaa:

    Oot varmaan lukenu tätä: http://www.girlgeniusonline.com/comic.php

  12. Möme Kirjoittaa:

    Suhteet ei ole yhtään pielessä, jos ottaa huomioon, että tukka on iso (pää ei ole ollenkaan niin iso, pojat!) ja että käsi on koukistuneena katsojaa kohti. Käsi ei siis ole yhtään liian lyhyt, se on taipuneena. Asento on tosi haastava, ja tässä on onnistuttu hyvin. (Heti tuli mieleen tunnelma Kadonneiden lasten kaupungista.)

    Ainoa, mikä vähän häiritsee, on vaatetus. Jos tavoitellaan historiallista asua, siis jotain 1800-lukua, mekossa pitää olla jonkinlaiset olkaimet/hihat. (Näin siis jos aletaan oikein nipottaa steampunkista ja viktoriaanisista mekoista. 😉

  13. provillus reviews Kirjoittaa:

    It is not long ago when I discussed that topic with just the same outcome.

  14. finasteride Kirjoittaa:

    Well said! – I looked at the Wiki on this and it did not have as good info – thanks!

  15. natural remedies for menopause Kirjoittaa:

    I think you did an awesome job explaining it. Sure beats having to research it on my own. Thanks

  16. minoxidil side effects Kirjoittaa:

    I really loved reading your blog. It was very well written and simple to undertand. Unlike additional blogs I have read. I also found it very interesting. In fact after reading, I had to go show the spouse and she ejoyed it as well!

  17. buy provillus Kirjoittaa:

    I really like finding internet sites which comprehend the value of furnishing a good resource for absolutely free.

  18. toenail fungus home remedies Kirjoittaa:

    great post…thanks for share this tips..keep up

  19. toenail fungus home remedies Kirjoittaa:

    Wow really a great post. I like this.I just passed this onto a colleague who was doing a little research on that. And he actually bought me lunch because I found it for him smile So let me rephrase that .Lots of great information and inspiration, both of which we all need!

  20. venacura Kirjoittaa:

    It is better have your blog at hand than just searching on the web all the time.

Jätä vastaus