Archive for heinäkuu, 2011

Kesä.

sunnuntai, heinäkuu 10th, 2011

No, työhuoneeni sijaitsee kellarissa – sinne ei pahemmin aurinko paista ja mukavan vilpoistakin on. Muutenhan saattaisi joutua vaikka istumaan koko heinäkuun terassilla juomassa kylmää olutta ja siideriä kun ei jaksaisi helteellä työskennellä. Olisi se kauhea kohtalo.

Kulttuuriharrastusten parissa

perjantai, heinäkuu 8th, 2011

Kaivelin arkistoista tämmöisenkin ”helmen”. (Helmihän kuitenkin muodostuu kun kärsivä simpukka erittää helmiäisainetta sisäänsä päässeen ryönän ympärille, joten vertaus ei ole täysin epäsopiva). Tämä leffailta pidettiin jo alkukeväästä, mutta en ole tullut tätäkään postanneeksi (kuvittelin kai taas muka värittäväni joskus).

Tähän saakka olen luullut nähneeni elokuvahistorian kököimmät lentokohtaukset Star Manissa. Edellä linkitetyssä klipissä päähenkilö esitellään vasta loppupuolella, n. 1.50 minuutin kohdalla, mutta ulkoavaruuden hörhöjen kokous on niin symppis että pistin silti tuon. Villimpää actionia japanilaistuotantojen ystäville vaikka tässä pätkässä samasta elokuvasta. Mutta Puma Man vie kyllä silti voiton lentotaidoillaan. Tästäkin löytyi videoklippi.

Joo. Että luottakaa vaan Hiltusen Petriin kun valitsette elokuvia. Mutta omalla vastuulla.

Kompakysymys

keskiviikko, heinäkuu 6th, 2011

Marionetti

maanantai, heinäkuu 4th, 2011

Tuukalle piirretty marionetti.

Pitäisikin taas piirtää enemmän suoraan luonnostelematta lainkaan.

Meedio

sunnuntai, heinäkuu 3rd, 2011

En mä oo homo, mä vaan tykkään sateenkaarista

lauantai, heinäkuu 2nd, 2011

En varsinaisesti suunnitellut piirtäväni aiheesta, mutta tähän kehittyi itsestään jotenkin niin sopiva tunnelma, että lisäsin sitten vielä sateenkaaren taustalle. Mukavaa Pridea kaikille, sukupuoleen ja seksuaaliseen suuntautumiseen katsomatta 🙂 Suosittelen myös tsekkaamaan – ja erityisesti kuuntelemaan – Tuukan loistavan Pride-soittolistan.

Taideperseily jatkuu

perjantai, heinäkuu 1st, 2011

Olen varmaan albumia koostaessa saanut yliannostuksen omaelämäkerrallisuutta kun ei nyt jaksaisi lainkaan piirtää sellaisia. Siispä muuta suttailua.

Pari merenneitoa.

Yleistä häröilyä.

Ja lopuksi elefantti Pride-tunnelmissa.