Archive for elokuu, 2011

Undergroundia

sunnuntai, elokuu 28th, 2011

Päätin osallistua Sketchbook Projectiin ja valitsin (suuntaa-antavan) teeman ”Life underground”.

Tällaisia olen piirrellyt tähän mennessä.

 

Kokkailua

maanantai, elokuu 22nd, 2011

Jos joku kokeilee, niin soijakastikkeen määrää saattaa kannattaa vähentää, etenkin jos marinoi pidempään. Olen useamman kerran saanut aikaan turhan suolaista sapuskaa kun olen unohtanut ottaa huomioon kuinka tehokkaasti soijaköntsät imevät itseensä kaikkea. Tarkat tieteelliset kokeilut ovat edelleen kesken, mutta alustavat tutkimustulokset vaikuttavat lupaavilta.

Juhlat

perjantai, elokuu 19th, 2011

Pikainen tikku-ukkomerkintä satunnaiseen keskustelunpätkään pohjautuen.

Onnekseni omalle kohdalle sattuu hyvin harvoin mitään sosiaalisesti pakollisia vaivaannuttavia pönötysjuhlia.

Liitettäköön samaan yhteyteen suuret kiitokset Gradelle ja Annalle perheineen viime viikonlopun erinomaisista juhlallisuuksista. En nyt pysty tyhjentävästi verbalisoimaan kuinka kivaa oli tavata paljon vanhoja ystäviä, tutustua uusiin  ja sosialisoida hyvässä seurassa. Samoin etukäteiset kiitokset järjestäville tahoille siitä, että saamme saapua tämän viikonlopun epäilemättä kunnianarvoisiin 150-vuotisjuhliin, joita yllä summittaisesti referoitu dialogi käsitteli 😉

Oliks tää nyt tässä?

perjantai, elokuu 19th, 2011

Että mä olen hyvä mainostamaan… 😀

Ilo, riemu!

perjantai, elokuu 19th, 2011

 

Taitaa olla FB-tauon paikka…

torstai, elokuu 18th, 2011

Hanki parempaa luettavaa

tiistai, elokuu 9th, 2011

 

Kaikki mainitut kirjat ovat itse asiassa varsin hyviä ja suositeltavia. Vinkkinä mainittakoon, että esimerkiksi Esko Valtaojan mainio trilogia on hyvää tasapainottavaa rinnakkaislukemista pessimistisempiä ajatuksia herättävälle kirjallisuudelle. (Niin, ja se Lontoon viemäreistä kertova kirja – joka on oikeasti hauska – on Stephen Smithin Underground London; Travels Beneath The City Streets).

Satunnainen havainto

tiistai, elokuu 9th, 2011

Heinäkuun piirtelyjä

maanantai, elokuu 8th, 2011

Lisää kesän aikana tuherreltuja ”täytänpä paperin ölliäisillä” -kuvia.

Kiertää kuin…

sunnuntai, elokuu 7th, 2011