Posts Tagged ‘Hyviä aikeita’

Lisää joulukalenterin suunnittelua.

lauantai, marraskuu 26th, 2011

Joulukalenterin suunnittelua.

keskiviikko, marraskuu 23rd, 2011

En kyllä taida jaksaa tehdä homodiskokalenteria, niin hyvä idea kuin se olisikin…

Jos homodisko ei kaikkien mielissä välittömästi yhdisty vuodenajan teemaan, niin asiaa ehkä avaa se, että jonkin aikaa sitten olin osasyyllisenä levittämässä parin ystäväni dialogiin pohjautunutta ilosanomaa FB:ssa. Siteeraan tähän.

N.N tuli eilen maininneeksi lähestyvän joulun ja etenkin tätä enteilevien jouluvalojen ilmestymisen ikkunoihin ja pihoille. Tämä johti kuulijoissa ymmärrettävään närkästykseen, ja innovaatioon lievittää kummankin ihmisissä aiheuttamaa ahdistusta. Kun sanan ”joulu” nimittäin korvaa sanalla ”homodisko” (esim. ”homodiskovalot”) saa koko aihe uuden, mielenkiintoisen vivahteen.

Niin kuin nyt esimerkiksi:

”Kyllähän homodiskorauhanjulistus pitää kuunnella, vaikka ei uskovainen olisikaan. Ainakin meidän perheessä se aina aloittaa homodiskon. Ja kyllä homodiskokinkku olla pitää vaikka kuinka olisi vegaani. Meilläkin lapset odottavat homodiskopukin tuloa niin. Eikä homodisko ole homodisko ilman homodiskolauluja, sanoivat ateistit mitä vain. Niin kuin nyt ”Ensimmäinen homodisko”, ”Homodiskoyö, juhlayö” tai ”Sydämeeni homodiskon teen”. Minäkin olin pienenä lampaana homodiskokuvaelmassa eikä mitään traumoja jäänyt. Monissa perheissä homodisko tosin on sitä että juostaan vain kauheassa homodiskostressissä paikasta paikkaan, että mitä homodiskoa se sellainen on. Ja sitten kun tullaan homodiskon vietosta, ollaan vain entistä väsyneempiä. Monille tuntuukin kaupallistumisen myötä homodiskon oikea sanoma hämärtyneen.”’

 

Ajanhallintaa.

keskiviikko, lokakuu 5th, 2011

Otetta opiskeluun. Ehkä.

tiistai, syyskuu 27th, 2011

Tää on nyt vähän tämmöistä pikapäivittämistä, mutta ajattelin, että parempi laittaa paska skannaus kuin venyttää päivityksiä loputtomiin.

Elämässä pitää kuulemma olla haasteita.

sunnuntai, heinäkuu 17th, 2011

Apulaiskolumnisti

keskiviikko, toukokuu 25th, 2011

Käykääpäs muuten kurkkaamassa myös tänään ilmestynyt Nuppu Stenrosin keskiviikkokolumni Hidasta elämää -sivustolla. Suosittelen tutustumaan myös Nupun muihin kirjoituksiin.

Ölliäisiä

tiistai, maaliskuu 22nd, 2011

Pitkästä aikaa muutakin kuin omaelämäkerrallista luonnoskirjailua.

Nämä piirustelut liittyvät tavallaan erääseen (ikuisuus)projektiin, jota olen pyöritellyt mielessäni jo pari vuotta aina silloin tällöin. Päätin vihdoin loputtoman mietiskelyn sijaan vain ryhtyä toteuttamaan sitä ja katsoa mitä tulee – homma lähti viikonloppuna käyntiin yllättävän tehokkaasti, joskaan itseni tuntien mikään ei takaa, että se myös jatkuisi niin, etenkin kun melkoisesti kaikenlaista muutakin on taas työn alla… Mutta ainakin hupsuja otuksia on mukava piirtää.

Uudenvuodenlupaukset – uhka vai mahdollisuus?

perjantai, tammikuu 7th, 2011

Tässä on mukana myös Anja, mutta hänelle ei vielä ole keksitty soveliasta rangaistusta.

Pohjois-Haagan hyvä ihminen. Tai sitten ei.

maanantai, heinäkuu 5th, 2010

(Otsikko tuli mieleen, koska luen juuri Brechtin Setsuanin hyvä ihminen -näytelmää).

Lisukkeena irrallinen satunnaiskuva, jota en ole viitsinyt laittaa tänne aiemmin. Pintautin eilisiltana nipun vanhempia piirusteluja, jotka ovat joko jääneet kesken tai joita en syystä tai toisesta ole kehdannut laittaa blogiini. Postailen siis ehkä tulevaisuudessa muutakin pöytälaatikkoon lojumaan jäänyttä sälää uusien juttujen ohessa.

Meta

keskiviikko, kesäkuu 30th, 2010

Päivitys päivittämisestä.

Tietysti sarjakuvablogit.com on taas alkanut sopivasti tökkiä ja hidastella. Toivotaan, että asia korjaantuu, ettei ainakaan se estä jatkuvaa päivittelyä. (Jotain kamaa saattaa mahdollisesti ilmestyä myös RobotRabbitin puolelle, kunhan oikeilta töiltäni ehdin viimeistelemään pari juhannuksena aloittamaani kuvaa).